OECD Multilingual Summaries

OECD Regional Outlook 2016

Productive Regions for Inclusive Societies

Summary in Finnish

OECD:n Aluekatsaus 2016

Tuottavat alueet edistävät osallistavaa yhteiskuntaa

Suomenkielinen tiivistelmä

Alueilla on merkitystä tuottavien talouksien ja osallistavien yhteiskuntien rakentamisessa. Tästä OECD:n kolmannesta aluekatsauksesta käy ilmi, että vaikka OECD‑maiden väliset erot asukaskohtaisessa BKT:ssa ovat kaventuneet kahden viime vuosikymmenen aikana, maiden omien rajojen sisällä tuloerot alueiden, kaupunkien ja ihmisten välillä ovat kasvaneet. Johtavat alueet ja kaupungit kilpailevat nyt useammin vertaistensa kanssa globaalilla tasolla kuin saman maan muiden alueiden ja kaupunkien kanssa. Alueiden välillä tulee aina olemaan eroja, mutta kehityksen jälkijunassa olevilla alueilla on mahdollisuuksia kuroa niitä umpeen sosiaalisen ja taloudellisen kehityksen suhteen. Valtiot voivat saada kaksinkertaisen hyödyn tällaisen "kirimisen" rattaiden voitelun tukemisesta sekä korkeamman kokonaistuottavuuden että paremman osallisuuden muodossa.

Vaikka enemmistö OECD‑alueen asukkaista elää kaupunkialueilla, sekä taajamien läheiset maaseutualueet että syrjäiset maaseutualueet voivat tuottaa ja tuottavatkin monin tavoin osansa kansallisesta vauraudesta. Tässä katsauksessa tarkastellaan erityisesti harva‑asutusalueita ja korostetaan valtioiden tarvetta arivioida maaseudun kehittämistä uudelleen, jotta kaikkien maaseutualueiden tuottavuuden kasvupotentiaalia onnistuttaisiin hyödyntämään paremmin.

Kaupungeilla, alueilla ja paikallisuuteen perustuvilla kansallisilla toimintaohjelmilla on merkittävä rooli mm. Kestävän kehityksen tavoitteiden (SDG), Pariisin ilmastosopimuksen (COP21) ja Habitat III:n kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamisessa. Alueiden ja kaupunkien aktiivisempi osallistuminen antaa niiden asukkaille suuremman sananvallan edellämainittujen ja myös muiden globaalien toimintasuunnitelmien suhteen. Tavoitteiden ja niiden mittaamisen paikallistaminen parantaa tietoisuutta, tuottaa paikallisesti sopeutettuja ratkaisuja ja auttaa varmistamaan, ettei yksikään alue tai kaupunki jää sivuun.

Tärkeimmät havainnot

• Keskimääräinen tuottavuusero alueiden välillä on kasvanut kahden viime vuosikymmenen aikana samaan aikaan kun kehityksen kärjessä olevat alueet ovat ajaneet maidensa muiden alueiden ohi. Keskimääräinen työntekijäkohtainen BKT‑ero alueiden tuottavimman 10 %:n (eturintaman) ja loppupään 75 %:n välillä on kasvanut OECD‑maissa melkein 60 % 15 200 USA:n dollarista 24 000:een. Tämän tuloksena joka neljäs OECD‑maiden asukas asuu alueella, joka on jäämässä yhä pahemmin jälkeen maansa korkean tuottavuuden alueista.
• Erojen rajallinen tasoittuminen johtuu osittain maiden erilaisista toimintamalleista, mikä osoittaa, että korkean tuottavuuden alueet voivat kannustaa erojen kiinnikuromista, mitä ne eivät kuitenkaan aina tee. Korkean tuottavuuden alueista noin 3/4 on kaupunkialueita, mutta tuottavuuseroaan kiinnikurovista alueista vain 1/4 on kaupunkialueita. Nykyisten kasvulukujen perusteella laskettuna näiden kehittyvien alueiden ja korkean tuottavuuden alueiden tuottavuustasot eivät olisi samat ennen vuotta 2050. Tänä aikana eron kiinnikurominen vaatisi nykyisin kehityksestä jälkeenjääviltä alueilta tuottavuuden kasvun nostamista 2,8 %:iin eli nelinkertaiseksi nykyiseen kasvuun verrattuna.
• Maaseutualueista taajamien läheisyydessä sijaitsevat alueet ovat olleet dynaamisempia ja selviytymiskykyisempiä viime talouskriisin jälkeen verrattuna syrjäisiin maaseutualueisiin. Taajamien läheisyydessä sijaitsevat maaseutualueet ovat kotipaikkana 80 %:ille maaseutuväestöstä ja niiden tulo‑ ja tuottavuuskasvu tapaa olla lähempänä kaupunkialueiden kasvulukuja. Ennen talouskriisiä (2000‑2007) tuottavuus ja työllisyys kasvoi yli kahdessa kolmasosassa maaseutualueista. Talouskriisin jälkeen (2008‑2012) syrjäiset maaseutualueet eivät ole onnistuneet kääntämään työllisyyttä ja tuottavuutta uudelleen nousuun.
• Avoimet sektorit näyttävät olevan tärkeitä tuottavuuden tekijöitä tuottavuuserojen kiinnikuromiseksi sekä kaupunki‑ että maaseutualueilla näiden erilaisesta kasvudynamiikasta huolimatta. Tuottavuuseroaan kiinnikurovien alueiden elinkeinoista suurempi osa oli avoimilla sektoreilla (varsinkin palveluissa, teollisuudessa tai luonnonvarojen porauksessa ja yleishyödyllisissä palveluissa) ja ne ovat kasvattaneet tätä osuutta melkein 50 %:iin niiden tuotosta verrattuna vain kolmannekseen jälkeenjäävillä alueilla.
• Myös hyvät hallintotavat ovat tärkeitä tuottavuuden parantamisessa. Korkean tuottavuuden alueet saivat paremmat tulokset euroopanlaajuisessa tutkimuksessa hallinnon laadusta ja tutkimus osoitti hallinnon laadun parantuneen tuottavuuseroaan kiinnikurovilla alueilla. Hyvät hallintojärjestelyt julkisten investointien hallinnassa voivat vähentää tuottavuuden ja osallistamisen esteitä, jotka liittyvät paikallishallintoalueiden hajanaisuuteen varsinkin metropolialueilla.
• Alueiden väliset erot ovat suurempia, kun otetaan huomioon elintason moniuloitteiset mittarit pelkän tulotason sijasta. Tulotason, terveyden ja työllisyyden yhdistävä mittari kertoo, että jotkut alueet voivat kärsiä monista kuiluista hyvinvoinnin suhteen. Kaupungeissa, joissa on sekä korkean että matalan osaamistason työpaikkoja (pankkiireja ja baarimikkoja), tulojen eriarvoisuus on tyypillisesti suurempi kuin kansallisella tasolla. Täydentäviä toimintaohjelmia tarvitaan varmistamaan, että tuottavuuden kasvu hyödyttää eri sosiaaliryhmiä ja paikkoja myös kaupunkien sisällä.

Tärkeimmät suositukset

Alueellisten tuottavuus‑ ja osallisuushaasteiden ratkaisemiseen ei ole yksinkertaista politiikkareseptiä, mutta julkiset toimenpiteet useilla aloilla voivat auttaa tuottavuuden, osallisuuden tai niiden molempien parantamisessa :

• Rakenneuudistuksia esimerkiksi työ‑ ja tuotemarkkinoilla tulee täydentää muilla paikkakohtaisilla toimintaohjelmilla täyden tulospotentiaalin hyödyntämiseksi. Rakenneuudistuksilla voi olla erilaisia vaikutuksia alueesta riippuen. Työllisyyden suojelun indikaattoreilla mitatut tiukemmat työmarkkinarajoitukset vaikuttavat negatiivisemmin pienempien työmarkkinoiden maaseutualueisiin kuin kaupunkeihin. Paremmat liikennevaihtoehdot kasvattavat paikallisten työmarkkinoiden todellista kokoa, mikä voi täydentää tiettyä työmarkkinauudistusta sen vaikutuksen tehostamiseksi.
• Alueellisissa kehitysohjelmissa pitäisi keskittyä tuottavuuden tekijöihin ja kasvuun strategisten investointien avulla pelkkien subventioiden sijasta. Julkisten investointien osuus valtion menoista on laskenut kahden viime vuosikymmenen aikana 9,5 %:sta 7,7 %:iin. Paikallishallinnon toimintakyvyn parantamiselle pitäisi antaa korkeampi etusija, sillä sen osuus kyseisistä investoinneista on 59 %. Investoinnit, jotka edistävät innovaatioiden ja hyvien käytäntöjen leviämistä sektorien ja yhtiöiden välillä alueiden sisällä ja niiden rajat ylittäen, antavat tilaisuuden parantaa tuottavuutta. Samaan aikaan kun monissa maissa pyritään tasoittamaan alueiden välisiä eroja, toimintaohjelmissa pitäisi välttää kasvun tukahduttaminen korkean tuottavuuden alueilla.
• Kaupunkien kehityspolitiikassa pitäisi tutkia sitä, miten kaupungit linkitetään yhteen "kaupunkijärjestelmäksi" kunkin maan sisällä. Useat maat raportoivat äskettäisistä tai tulevista muutoksista kansallisissa kaupunkipolitiikoissaan. Tällaisissa politiikkaohjelmissa keskitetytään tavallisesti kaupunkien sosiaali‑ ja ympäristökustannusten vähentämiseen, mutta niiden piirissä voidaan myös tarkastella kaupunkien taloudellista roolia, paikallisia ja alueidenvälisiä yhteyksiä kansalliseen järjestelmään ja kykyä tuottaa innovaatioita, joiden tulisi hyödyttää laajempaa talousaluetta.
• Maaseudun kehittämisohjelmat tarvitsevat parannuksia päästäkseen "Maaseutupolitiikka 3.0" ‑tasolle. Maaseudun kehittämisen lähestymistavoissa on tapahtunut edistystä ja maatilojen tukemisen lisäksi nykyisin tunnustetaan myös maaseutualueiden monimuotoisuus ja dynaamisten alueiden konnektiivisuuden tärkeys. Maaseutupolitiikka 3.0 keskittyy yhteisöjen kilpailuetujen vahvistamiseen integroiduilla investoinneilla ja asianmukaisilla paikallisilla palveluilla, sekä rohkaisemalla paikallista osallistumista ja alhaalta ylös ‑kehittämistä.
• Paikallisuuteen perustuvissa politiikoissa niiden toimeenpanon hallintajärjestelyt ovat olennaisia ("miten toimitaan"). Paikallis‑ ja aluehallintoa uudistetaan monissa maissa toimintaohjelmien tuomiseksi relevantille tasolle tai mittakaavaetujen saamiseksi investoinneissa ja palvelujen järjestämisessä. Maat kokeilevat edelleen parempia tapoja hallita aluekehityspolitiikkaa ja julkisia investointeja kaikilla hallinnon tasoilla kootakseen yhteen eri politiikka‑alueiden julkisia toimenpiteitä ja hyödyntääkseen näin niiden toinen toistaan täydentäviä tekijöitä ja löytääkseen kompromissiratkaisuja.